sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Comeback

Koska päivittely on viime kuukausien aikana jäänyt toooooosi vähälle, tätä voisi kutsua jo comebackiksi! Tänä aikana on tapahtunut kaikenlaista, mikä on vienyt aikaa koneella olosta, en käynyt kuukauteen edes Facebookissa (ja se kertoo jo jotain)! Oli vanhojen tanssit, maantiedon YO:t, koeviikkoa ja paljon räsittehtäviä kouluun. Nyt ne on kuitenkin selätetty, ja kesän odotus on alkanut! Erinomainen aika alkaa taas päivittämään blogia ;)




Vanhojen tanssit oli helmikuussa, ja olivat ohi aivan liian nopeasti! Ylimmässä kuvassa olemme minä ja Elisa, toinen kuva on meidän oman tanssin ensimmäisestä osiosta, musiikki oli kuvan ottohetkellä My heart will go on. Tansseja tulee aina muisteltua lämmöllä: oli niin hauskaa, eikä edes pahasti mokailtu!


Elisa täytti 18 vuotta! Ja on nyt ihan rupsahtanut ja "vanha" :D Tapahtumaa juhlittiin käymällä Amarillossa syömässä ja sen jälkeen hohtokeilaamassa (keilauksesta ei valitettavasti ole yhtään kuvia). Ja mainittakoon vielä, että minä olin ihan surkea keilaamisessa! Pitää haastaa tytöt revanssiin joku päivä, jos se sujuisi silloin paremmin :P Ylimmässä kuvassa Emilia ja Anna, alemmassa minä ja Emilia. Minulla on Emilian tekemä Pikku- Myy nuttura, ihan hauskaa vaihtelua, sillä en itse ikinä jaksa/ osaa tehdä mitään hiuksilleni...


Ylimmässä kuvassa:
Liivi - Kirpputori
Toppi - H&M
Legginssit - H&M
Ristikoru - Maata näkyvissä- festarit

Alempi kuva:
Uusin hankintani, aivan mahtavat kiilakorko saappaat! Olen aivan rakastunut niihin, Zazosta 60€


Ja tulihan sitä American car showssakin käytyä (: Päivä ei kokonaisuutena ollut kovin onnistunut muutamien muuttujien vuoksi, mutta onnistuin kuitenkin bongaamaan lempiautoni :D (yllä olevassa kuvassa). Siinä oli kultainen katto ja sisus rattia myöten oli kultainen ja oikein "bling bling". Penkit oli päällystetty leopardi kuosilla. Siinä auto jolla kelpaisi kyllä ajella!

1 kommentti: